1960-luvun popmusiikki

The Rolling Stones

Valkoinen mies tuo mustan musiikin Amerikkaan

Ehdottomasti merkittävimpiä rock-yhtyeitä 60-luvulla oli brittiläinen The Rolling Stones. Tällä hetkellä se on myös yksi harvoja, ellei ainoa, tuon ajan yhtyeistä joka on jatkanut uraansa lähes keskeytyksettä yli viidenkymmenen vuoden ajan.

Yhtye sai alkunsa nuorten Mick Jaggerin, Keith Richardsin ja Brian Jonesin kiinnostuksesta amerikkalaista mustaa bluesia kohtaan. Alun perin covereita soittanut bändi joutui pian managerinsa painostuksesta ryhtyä tekemään omiakin kappaleita, ja näin legenda oli saanut alkunsa.

Merkilliseksi asian tekee se, ettei tuo musiikki ollut kotimaassaan lainkaan suosittua. Britit osasivat paremmin arvostaa sitä eksoottisuutta, joka oli liian tuttua amerikkalaisille itselleen. Vasta sitten kun nämä nuoret britit lähtivät viemään tätä musiikkia takaisin Yhdysvaltoihin, nousi se suosioon sielläkin. Samalla he tulivat parantaneeksi musiikkia alun perin esittäneiden köyhien muusikoiden työmahdollisuuksia. Tätä he tekivät tuomalla haastatteluissa toistuvasti esille omia innoittajiaan – sellaisia kuin Chuck Berry ja Muddy Waters. Toivatpa he mustia esiintyjiä lavallekin ja esittelivät näin vaikkapa Stevie Wonderin kokonaan uudelle yleisölle.

Mutta kaikki tämä tapahtui vasta sitten kun kuuluisuus oli jo osunut kohdalle, kaikkine kiroineen ja iloineen. Yksi murheista oli bändin alkuperäisen perustajan, Brian Jonesin kuolema. Brian hukkui omaan uima-altaaseensa, tai näin tarinan virallinen osuus ainakin menee. Huhuja on ollut myös siitä että Jonesin avustaja olisi hänet suutuksissaan hukuttanut. Totuutta emme kai koskaan saa varmasti tietää. Sen kuitenkin tiedämme että Brianin yhtye yhä keikkailee.