1960-luvun popmusiikki

Muusikoiden toimeentulo – saako muusikko asuntolainaa?

Musiikin ajatellaan yleisesti ottaen olevan erittäin epävarma tulonlähde. Sellainen se varmasti monelle onkin, mutta toisaalta Suomestakin löytyy esimerkkejä toisesta ääripäästä. Monet yhtyeet ja artistit ovat nousseet sellaiseen asemaan, että he pystyvät elättämään itsensä täysin musiikilla. Useat näistä ovat vieläpä tehneet sen jo vuosikymmenien ajan. Musiikilla voi siis todella elää ja maksaa myös esimerkiksi asuntolainaa omaa asuntoa varten. Asuntolaina kannattaa kilpailuttaa Rahalaitoksen sivustolla itselle sopivimman lainatarjouksen löytämiseksi. Itsensä elättäminen musiikilla vaatii niin kovaa työtä, sopivan ajoituksen kuin hyvää onneakin. Muusikon menestyminen voi nimittäin joskus olla todella pienestä kiinni.

Muusikot ovat kuitenkin kyseenalaistaneet musiikkibisneksen ja sen taustalla toimivat tekijät. Monesti muusikko itse saa vain pienen osuuden tuloista, sillä levy-yhtiöt, managerit ja muut taustavaikuttajat vievät päältä oman osansa. Muusikon työ ei siis ole niin kannattaavaa kuin mitä se voisi parhaimmillaan olla. Tämä pätee siis siihen, jos muusikko soittaa yhtyeessä. Sen sijaan muusikko voi työskennellä myös musiikinopettajana tai vaikkapa studiossa. Heidän kohdallaan tilanne on tietenkin täysin eri, sillä he ovat ikään kuin normaalissa työssä ja saavat kuukausittain palkkaa. Monet muusikot ovatkin yhdistäneet kiertämisen ja vaikkapa studiotyöskentelyn.

Suomessa Teosto ja Gramex jakavat korvauksia

Suomessa Teosto ja Gramex ovat niitä tahoja, jotka jakavat korvauksia muusikoille. Onkin tärkeää, että jokainen muusikko saa asianmukaiset korvaukset tekemästään työstä. Juuri tätä ajatusta sekä Teosto että Gramex haluavat edistää. Teosto on siis tekijänoikeusjärjestö. Se maksaa musiikintekijöille, kuten säveltäjille ja sanoittajille. Kun musiikkia esitetään joko julkisissa tapahtumissa tai kappaleita tallennetaan tallenteelle, Teosto kirjaa tiedot ylös ja maksaa niiden mukaan musiikintekijälle. Korvauksia saa toisten esittäessä musiikkia, mutta myös silloin, kun omaa musiikkia esitetään itse. Musiikin julkiseen esittämiseen lasketaan soittaminen keikalla, radiossa, televisiossa, ravintolan taustamusiikkina tai vaikka netissä. Musiikin tallentaminen tallenteelle taas tarkoittaa sitä, että musiikkia äänitetään CD-levylle, vinyylille, verkon musiikkipalveluihin, DVD- tai BluRay-levyille, muistitikulle tai vaikkapa ulkoiselle kovalevylle. Sekä muusikot että esimerkiksi radiokanavat ilmoittavat Teostolle, mitä musiikkia he ovat esittäneet. Tällaisten raporttien avulla Teosto saa tiedot ja pystyy maksamaan kullekin musiikintekijälle oikean verran.

Sitä vastoin Gramex maksaa palkkiota muusikoille, jotka ovat esiintyneet äänitteillä. Se on tekijänoikeusjärjestö, joka maksaa niille, jotka omistavat tekijänoikeudet kuhunkin kappaleeseen. Tekijänoikeudet merkitään aina kappaleen yhteyteen, jotta palkkiot voidaan maksaa oikein. Ei siis ole lainkaan selviö, että esimerkiksi kappaleen esittävä artisti olisi kappaleen tekijä. Äänitteiden kohdalla tekijänoikeuskorvaus jaetaan puoliksi yhtyeen tai artistin ja tuottajan kesken. Ainoastaan taiteilijoilla ja taloudellisella tuottajalla on siis mahdollisuudet saada Gramex-korvauksia. Sen sijaan taiteelliselle tuottajalle sellaisia ei ole myönnetty ollenkaan. Gramex-korvauksia ei myöskään saa silloin, kun kappaleita esitetään esimerkiksi keikoilla. Gramex-korvaukset syntyvät niistä kerroista, kun kappaletta soitetaan radiossa. Jos kappaleessa on yksi solisti, hän saa 50 % korvauksista. Loput korvaukset jaetaan muiden muusikoiden kesken. Korvausten maksuperusteena on se, kuinka paljon kukin muusikko soittaa kappaleessa. Mitä enemmän soitto-osuuksia on, sitä suurempi on myös siitä saatava korvaus. Muusikoiden tulee siis ilmoittaa, mikä on heidän osuutensa kappaleesta, jotta Gramex voi maksaa oikeanlaisen ja sopivan suuruisen korvauksen.

bard