Oasis
Oasis yhtyeen alku
Oasis oli tunnetuin 1990-luvun brittirock-buumin edustajista. Alunperin yhtyeen kokoonpanoon kuuluivat Liam Gallagher (laulu), Paul ”Bonehead” Arthurs (kitara), Paul McGuigan (basso) ja Tony McCarroll (rummut). Varsinaisen saundinsa yhtye kuitenkin löysi vasta kun yhtyeeseen liittyi myös Liamin veli Noel, jonka kynästä sellaiset tunnetut kappaleet kuin ”Cigarettes and Alcohol”, ”Wonderwall” ja ”Champagne Supernova” ovat peräisin.
Nousu suosioon
Ensimmäisen albuminsa ”Definitely Maybe” yhtye julkaisi 1994. Suosio oli taattu välittömästi, ensin indie-piireissä, mutta pian myös laajemman yleisön keskuudessa. Noel Gallagherin kirjoittamat laulut imivät vaikutteita brittiläisen musiikin pioneereista, etenkin Beatlesien musiikista. Aiheet olivat yleensä kansanomaisia ja vetosivat laman kourissa painiskelevaan brittiläiseen nuorisoon tarttuvien melodioiden ja helposti sisäistettävän sisältönsä ansiosta. Yhdessä seuraavan ”(What’s the Story) Morning Glory” -levyn kanssa ”Definitely Maybesta” muodostui välitön klassikko.
Gallagherin veljekset
Julkisuudessa Oasiksen onnistui saada palstatilaa etenkin Liamin ja Noelin haastatteluiden ja musiikin ulkopuolisten toilailujen ansiosta. Koko yhtye harjoitti klassista rock’n’roll elämäntapaa, josta oli helppo repiä juttuja lehtiin. Samoin veljeksien riitaisa suhde alkoi saada yhä enemmän palstatilaa. Toimittajien provosoimina he piikittelivät toisiaan milloin minkäkin lehden sivuilla. Näin palstatilaa heltisi paitsi pääasiassa musiikille omistetuista lehdistä, myös laajemman levikin juoru- ym. lehdistä.
Valtataistelua
Alkuperäinen Oasis hajosi jo pian ensimmäisen levyn valmistumisen jälkeen, Noel Gallagherin erotettua rumpali Tony McCarrollin. Viralliseksi syyksi hän ilmoitti ettei rumpalista ollut soittamaan tulevan levyn kappaleita. Tony on sittemmin käynyt läpi Oasiksen uraansa ja etenkin riitaista suhdettaan Noeliin kirjassaan ”Oasis: The Truth: My Life as Oasis’s Drummer”. McCarrollin mukaan erottamisen syynä todellakin oli suhde Noeliin, joka rumpalin mukaan erotti hänet ainakin samoissa määrin muusikin ulkopuolisten kuin soittamiseen liittyvien syiden takia. Rumpalin mukaan menestys yhdessä rankan kokaiinin käyttämisen kanssa muuttivat kitaristi/säveltäjän persoonallisuutta siinä määrin etteivät bänditoverit enää tunnistaneet häntä samaksi ihmiseksi. Sittemmin monien muiden jäsenten eroaminen liittyi myös riitoihin Noelin kanssa.
Suosion huipulla
1990-luvun puolivälin jälkeen Oasiksen keikat olivat muuttuneet valtaisiksi yleisötapahtumiksi, vetäen väkeä jalkapallostadioneittain. Samaan aikaan jäsenten välit muuttivat jatkuvasti ristiriitaisemmiksi. Etenkin Liamin ja Noelin väliset riidat haittasivat jopa esiintymisiä, Liamin kieltäydyttyä ajoittain esiintymästä Muutenkin veljesten riidat alkoivat näkyä paitsi lehtien palstoilla, myös itse esiintymisissä. Tämä ei kuitenkaan yhtyeen suosiota vähentänyt. Kenties se sitä jännitteisyydellään jopa lisäsikin.
Loppua
Vuosituhannen vaihteessa ristiveto oli bändin sisällä sen verran kovaa että alkuperäisistä jäsenistä jäi lopulta jäljelle vain Gallagherin veljekset Noel ja Liam. Rock’n’roll -elämä tuotti edelleen otsikoita. Ajoittain keikkoja peruttiin, ajottain jäsenistöä vaihdettiin ristiriitojen käydessä ylivoimaisiksi. Myös huhuja lopettamisesta alkoi kuulua tihenevään tahtiin. Yleinen käsitys on etteivät levytyksetkään enää yltäneet alkuaikojen tasolle, vaikka niiltä edelleen hittejä löytyikin. Lopulta yhtyeen ura kaatui (näillä näkymin) lopullisesti Münchenin keikkaan 2009, jolloin Liam hermostui Noelille ennen keikkaa siinä määrin että hajoitti tämän kitaran. Keikka peruttiin ja pian sen jälkeen Noel ilmoitti olevansa kykenemätön työskentelemään enää veljensä kanssa. Myöhemmissä haastatteluissa hän on sanonut syyksi sen että alkoi oikeasti pelätä Liamin käyttäytymistä.
Oasiksen jälkeen
Oasiksen jälkeen veljesten urat ovat jatkuneet kumpikin tahoillaan. Liam perusti ensin entisten yhtyetovereittensa kanssa Beady Eye -yhtyeen ja Noelkin alkoi taas tahkota lauluja oman High Flying Birds -yhtyeensä kanssa. Sittemmin Beady Eye on hajonnut ja Liam jatkaa nyt uraansa omaa nimeään kantavan yhtyeen kanssa.