Mies joka keksi reggaen
Lee ”Scratch” Perry
Lee Perry kuuluu niihin musiikillisiin vaikuttajiin1980-luvulla ja Orb, joiden jäljet kyllä tunnetaan, joskaan ei niinkään jälkien jättäjää. Ainakin valtavirran piirissä mies on edelleen kohtuullisen tuntematon nimi, mikä johtunee paljolti siitä että hänen panostuksensa musiikkiin on tapahtunut enemmän miksauspöydän kuin instrumentin tai mikrofonin takaa. Harva kuitenkaan voi lisätä CV:hensä samanlaista meriittiä kuin tämä mies.
Häntä kun voi hyvällä syyllä pitää miehenä joka keksi reggaen.
Studioässä nro. 1
Kuten sanottua Perryn ura keskittyy miksauspöydän taakse. Hän saapui Kingstoniin Jamaikalle 1960-luvulla, tarkoituksenaan päästä tuottajan oppiin. Tässä hän onnistuikin, ja joidenkin ikävien sattumien ja henkilökohtaisten konfliktien jälkeen hänen tiensä johti oman studion perustamiseen. Täällä hän nauhoitti mm. kappaleen ”People Funny Boy” -kappaleen, jossa on vielä nykyisinkin tuntemamme reggaen leppoisa poljento. Tämän tyylin hän sittemmin siirsi sellaisille artisteille kuin Bob Marley & Wailers, joiden myötä reggaesta pian muodostui maailmanlaajuinen muoti-ilmiö.
Lee Perry on itse kertonut työskentelystään että hänellä oli kahdeksan raitaa mikserissä ja yksi joka tuli ulkoavaruudesta. Perry tunnettiinkin Jamaikalla eksentrisenä persoonana, jonka kanssa ei kenties ollut aina helppo tulla toimeen, mutta joka yhtä kaikki suolsi lähes koko 70-luvun hittejä paikallisille ja muun maailman radioasemille. Hänen touhuistaan sai alkunsa myös nk. dub-reggae, jossa miksaaja muodostaa nauhoitetuista raidoista oman taideteoksensa, erilaisten kaikuefektien ja äänenvoimakkuuksilla pelaamisen avulla.
Burn-out
70-luvun lopussa Perry koki jonkinlaisen burn-outin, kirjaimellisestikin, sillä sen seurauksena hän poltti oman studionsa maan tasalle. Myöhemmin hän muutti Iso-Britanniaan, jossa hän on jatkanut uraansa paikallisen yhteistyön merkeissä. Näistä mainittakoon vaikkapa dub-tuottaja Mad Professor 2000-luvulla. Perry itse on maininnut uuden luovuuden lähteekseen luopumista kannabiksesta ja alkoholista, joista etenkin ensimmäisen rituaalinen polttaja hän aiemmin oli.