• Uncategorized

    John Balance – mies Coil-yhtyeen takana

    Teollisuusmusiikin uranuurtaja Suurimmalle osalle musiikin kuluttajia nimi John Balance ei välttämättä sano yhtään mitään. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, eihän miehen tekemä musiikki koskaan ollut sitä helpoimmin lähestyttävää sorttia. Kuitenkin niille, joille industrial-musiikin synkemmät virrat ovat osa luontaista habitaattia Balance on…

  • Reggae-musiikki

    King Tubby

    Insinööri on syntynyt King Tubby syntyi Kingstonissa vuonna 1941 ja sai kasteessa nimen Osborne Ruddock. Myöhempi lempinimi Tubby on viittaus hänen ä

  • Reggae-musiikki

    Bob Marley

    Legenda syntyy Bob Marley syntyi Jamaikalla vuonna 1945. Kaikkien aikojen kuuluisimman reggaemuusikon alkutaival ei ollut kovin kummoinen. Olot olivat

  • Britti-pop

    Stone Roses

    Baggys Stone Rosesin ura alkoi 1980-luvun alkupuoliskolla, mutta varsinaiseen lentoon se kohosi vasta vuosikymmenen loppupuolella. Tuolloin alun punk

  • Uncategorized

    The Police – Legendaarinen 80-luvun brittibändi

    The Police on yksi 1980-luvun maineikkaimmista Iso-Britanniasta kotoisin olevista pop-bändeistä. Yhtye muodostettiin jo 1970-luvun puolivälin aikoihin, mutta se löi itsensä todella läpi 1980-luvulla. Yhtyeen takana on monia legendaarisia kappaleita kuten Roxanne ja Walking On The Moon, sekä kuuluisa keulahahmo Sting…

  • Britti-pop

    Oasis

    Oasis yhtyeen alku Oasis oli tunnetuin 1990-luvun brittirock-buumin edustajista. Alunperin yhtyeen kokoonpanoon kuuluivat Liam Gallagher (laulu), Paul

  • Britti-pop

    Blur – legendaarinen yhtye

    Uran alku Blur aloitti uransa 1989 ja sen ensimmäinen levy, "Leisure", julkaistiin 1991. Alkuun yhtye imi vaikutteita nk. Madchester-tyylikunnan artis

  • Reggae-musiikki

    Mies joka keksi reggaen

    Lee "Scratch" Perry Lee Perry kuuluu niihin musiikillisiin vaikuttajiin1980-luvulla ja Orb, joiden jäljet kyllä tunnetaan, joskaan ei niinkään jälkien

  • Reggae-musiikki

    Skinhead reggae

    Alkuperäiset skinit Harvalle nykyihmiselle kenties tulisi mieleen liittää skinheadia ja reggaeta toisiinsa. Edelliset kun tunnetaan väkivaltaan taipuv

bard